Mikä ihmeen first look?


First look kuvaukset ovat yleistyneet viime vuosina kovaa vauhtia myös Suomessa, enkä yhtään ihmettele miksi. Hääpäivään liittyy paljon erilaisia tunteita, ja monelle meistä on tärkeää saada nämä tunteet ikuistettua myös kuviksi. First look tarkoittaa suoraan suomennettuna ensikohtaamista. Eli hetkeä, kun hääpari kohtaa toisensa ensimmäistä kertaa juhlavaatteissa ennen vihkimistä. Tilanne voi olla jännittävä, ja taatusti todella koskettava.




First look kuvaukset järjestetään tyypillisesti niin, että hääpari valmistautuu hääpäivän aamuna eri tiloissa ja siirtyy myös kuvauspaikalle erikseen. Sitten kuvaajan johdolla ensikohtaaminen pyritään järjestämään niin, että kaikki tuohon hetkeen kiteytyvät tunteet saadaan ikuistettua. Kaikki tilanteeseen liittyvät reaktiot ovat ikuistamisen arvoisia, ja toisinaan tilanteessa saatetaan tirauttaa jopa muutamia onnen kyyneleitä.

Näin kuvaajan näkökulmasta first look kuvat ovat hyvä valinta monellakin tapaa. Ensinnäkin, first look kuvauksista jatketaan yleensä suoraan potrettikuvaukseen. Ennen vihkimistä järejstetty kuvaus voi sulavoittaa hääpäivän aikataulua, kun vihkitilaisuuden jälkeen hääpari pääsee suoraan vastaanottamaan vieraita ilman että heidän täytyy mahdollisesti odotella juhlapaikalla kuvauksen ajan. Sen lisäksi kuvat ovat toki myös todella koskettavia, ja varmasti herättävät jälkikäteenkin lämpimiä muistoja.

Suosittelen siis vahvasti harkitsemaan first look kuvien ottamista osana hääpäivää.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *