Olen Jutta, valokuvaaja, bloggaaja ja sisällöntuottaja Kouvolasta. Intohimonani on ikuistaa kauniit hetket ja asiat kuviksi – pienintä yksityiskohtaa myöten. Vastasyntyneen vauvan kauniit yksityiskohdat ja pienet varpaat. Taaperoiden ja leikki-ikäisten ihanan omaperäiset ilmeet. Teidän ja perheenne kemia juuri sellaisena kuin se on. Palveluihini kuuluvat esimerkiksi lapsi-, perhe-, newborn- sekä pariskuntakuvaukset sekä monipuolisesti häät ja muut juhlat sekä tapahtumat.
Erityisen mielelläni ikuistan vauvoja ja lapsia kaikissa ikävaiheissa. Kipinä tähän syttyi luonnollisesti omien lapsien myötä, sillä silloin ymmärsin kuinka tärkeitä ja ainutlaatuisia hetkiä elämä pienten lasten kanssa on. Kuinka ne ihanat hetket ovatkin niin arvokkaita, mutta ohi kiitäviä. Haluan ikuistaa lapset kuviin juuri sellaisina kuin he ovat ja pyrkiä saamaan talteen kaikki ihanimmat yksityiskohdat. Kauniit, hämmästyneet silmät, pienet varpaat sekä suloiset hiuskiehkurat. Mielestäni kaikki ikävaiheet ovat ikuistamisen arvoisia. Ennen kaikkea rakastan kuitenkin kauniita kuvia valmiina lopputuotteina. Kaunis ja laadukas valokuva-albumi tai kodissa keskeisellä paikalla komeilevat printit tuottavat suunnattomasti iloa – ja niitä haluan tarjota myös teille osaksi joka päiväistä elämäänne.
Mikäli kiinnostuit tarjoamistani palveluista tai jokin asia jäi sinua vielä mietityttämään, älä epäröi ottaa yhteyttä esimerkiksi sähköpostitse; info@juttaeveliina.fi.